Frax ry

Fragile X -diagnoosin saaneiden henkilöiden ja heidän omaistensa yhdistyksen omat sivut

Perheviikonloppu Jyväskylässä 29.-31.8.2014

Jätä kommentti

Seitsemän perhettä osallistui elokuun lopullä Jyväkylässä järjestettyyn perheviikonloppuun, jossa Fraxit ja  heidän perheensä tapasivat toisiaan. Paikkana oli järven rannalla viihtyisä Koivuniemen leirikeskus. Perheet saapuivat paikalle jo perjantai-iltana, jolloin tutustuttiin toisiimme. Paikalla oli 13 aikuista, ja 11 lasta (alle 12v), joista 7:llä on Frax.

Lauantaina oli ohjelmassa erityislastentarhanopettaja Hannele Anetjärvi-Villasen esitys ja alustus aiheeseen ”Vanhempien voimavarat ja jaksaminen”, josta virisikin hyvin keskustelua Lapset olivat samaan aikaan touhuamassa lastenhoitajien kanssa. Iltapäivällä Maija Castren kävi tapaamassa perheitä ja osa perheistä suuntasi Jyväskylän muihin aktiviteetteihin omien mieltymystensä mukaan. Illalla käytiin saunassa ja toiset kävivät pulahtamassa myös järvessä.

Sunnuntaina psykologi Jochen Knoll alusti keskustelua aiheesta ”Arjen kasvatushaasteet”. Samaan aikaan lapset touhusivat ulkona ja askartelivat syysaiheisia töitä. Kotiin viemisinä oli paljon uusia tuttavuuksia ja mukavia kokemuksia.

Kirjoittaja: Frax ry.

Suomen Fragile-x-yhdistys

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s